lauantai 19. maaliskuuta 2011

Soseeksi vaan!

  Pitkään jo hakailin kaikkien ihanien pirtelöiden, smoothien sekä erilaisten sosekeittojen perään. Haaveilin lämpöisestä sosekeitosta, kun helmikuun kovat pakkaset pitivät minua sisällä, sekä isosta mansikkapirtelöstä, kun jääpuikot rupesivat valuttamaan vettä ensimmäistä kertaa auringon toimesta. Minulta vain puuttui se olennainen; sauvasekoitin. Mutta nyt kaikki ne haaveilemani makuelämykset ovat muuttuneet todeksi (tai ainakin muuttumassa), sillä sain sauvasekoittimen viikonloppuna talouteeni. Ja kyllä sille on työtä jo riittänytkin!
 

 Pirtelöt ovat ihanan helppoja, monipuolisia ja hyviä! Voi käyttää juuri niitä raaka-aineita joita haluaa; marjoja, hedelmiä, jäätelöä, maito, jogurttia, leseitä, sokeria, hunajaa... Koostumuksestakin on helppo tehdä juuri sellaista kuin haluaa; paksua, löysää, juotavaa, lusikoitavaa, yllätyksiä sisältävä, samettista... Ja makuakin voi muokkailla vähemmän makeasta ihanan ylimakeaöklöön. Parasta on se, että aina on aikaa yhdelle pirtelöllle!


  Vihreä, maukas ja terveellinen parsakin pääsi kokeilemaan uutta sauvasekoitinta, ja hyvinhän se keitoksi muuttui parin perunan sekä sipulin kanssa. Keitostakin tuli vihreää, maukasta ja terveellistä! En nuorempana ollut mikään keittojen suuri kuluttaja, saatika sitten kasviskeittojen, mutta kai minä olen nykyään jo vanha, kun haaveilen iltaisin lämpimien sosekeittojen perään! Tai sitten se vain johtuu tästä minun vimmastani soseuttaa kaikki keittiössä vastaan tuleva...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti