keskiviikko 2. helmikuuta 2011

Oh shoot, I'm sick.

     Nukkuminen on yksi keino kohti tervettä elämää, kun on kipeänä. Harmi vaan, että juuri silloin ei saa nukuttua kunnolla ollenkaan: kylmyys piinaa ruumista, lihaksia rupeaa jomottamaan jatkuvan jännityksen ja väristelyjen myötä, täytyy nousta yskimään ja niistämään enemmän kuin kykenisi. Ja, kun nappaa särkylääkkeen, olo muuttuu yhtäkkiä kovin levottomaksi, ja unista on turha haaveilla. Lopulta, kun saa vajottua tietämättömyyteen herää ristiriitaiseen olotilaan, jossa on aivan hikinen ja silti palelee... Ja, sitten soikin jo herätyskello, ja on pakko nousta, sillä professori on valmistellut aivoja virkistävän tentin juuri täksi aamuksi. 

Toivottavasti muistin mainita Jahn-Tellerin vääristymän...
   Kipeänä olemisessa on myös omat hyvät puolensa: saa olla tekemättä yhtään mitään luvan kanssa. Ja niitä asioita, joita pitäisi tehdä huomiseksi, voi siirtää, koska nyt täytyy vain potea...


    ..ja poteminenhan tarkoittaa minulle samaa kuin leipominen. Koska väsyneet lihakseni eivät jaksaneet nostaa vatkainta kaapista, päätin tehdä jotain yksinkertaista, johon riittää lusikan nosto. Teeleivät ovat kaikkien yksinkertaisuuksien perikuva, ja luultavasti juuri sen takia niiden tekoa vaalitaan vieläkin ensimmäisillä kotitalouden tunneilla. Eikä niitä ole leiponut pahemmin sen jälkeen, joka on suuri vääryys näitä teen kanssa syötäviä herkkuja kohtaan. Nyt päätin korjata tämän vääryydeen... Ja olipahan yksi hyvä syy lämmitellä uunin vieressä...


Mutta on yksi syy minkä takia kipeänä olemisen pluspuoli kaatuu maahan, ja eikä enää nouse miinuspuolen totaallisen jyräämisen jälkeen: Kipeänä ei maista mitään. Ja sekös ärsyttää, kun päättää leipoa pitkästä aikaa teeleipiä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti